Toistamme tarvitsemme,
syliä avointa.
Vanhemman kokemusta
ja lapsen katsetta.
Kohtaamme pettymykset,
ilot ja yllätykset
toistemme rinnalla.
Tätä lauloimme meidän häissä viime kesänä. Miten vähän tiesimmekään tulevasta! Ja onneksi emme tienneet. Kulunut vuosi on ollut varmaan tähän astisen elämäni rankin vuosi. Toukokuusta asti saimme odottaa päätöstä oleskeluluvasta, joka ensimmäisen käsittelyn jälkeen hylättiin, mutta onneksi toisella kerralla saimme lopultakin myönteisen vastauksen.
Kulunut vuosi on ollut täynnä odotusta, unelmia, pettymyksiä, onnea ja ikävää. Oikeastaan kaiken voi tiivistää nuihin laulun sanoihin.
Jos joku olisi kertonut minulle etukäteen, että suurimman osan ensimmäisestä avioliittovuodestamme vietämme jatkuvassa epävarmuudessa tulevasta, valtameren ja satojen tuhansien kilometrien erottaessa meitä sekä uuden perheenjäsenen kasvaessa sisälläni, olisinko uskaltanut ryhtyä tähän kaikkeen? Ehkä olisin harkinnut toisen kerran, mutta osaani en silti vaihtaisi mistään hinnasta.
Meille lentokentistä on tullut merkittävä osa elämäämme, ja sinne mahtuu koko tunteiden kirjo. Sinne mahtuu lähtemisen riemua, sekä eron tuskaa. Jokaisella kerralla ilo ja suru ovat vahvasti mukana, koska aina jompi kumpi joutuu jättämään taakseen kotimaan.
Kuulen jatkuvasti kysymyksiä, miten olet jaksanut kaiken tämän muutoksen? Jokaisessa hetkessä kantaa vahva luottamus tulevaan, sekä rakkaus joka antaa voimaa joka hetkeen. Ja vaikka välillä kaikki tuntuu kaaokselta, asiat voisi olla paljon huonomminkin. Kaikkihan on loppupeleissä pitkälti omasta asenteesta kiinni, ja siitä, että päätänkö luovuttaa, vai olenko onnellinen siitä mitä minulla on juuri nyt.
Lopuksi haluan kiittää teitä kaikkia, jotka olette kulkeneet rinnallamme, muistaneet meitä sanoin, ajatuksin ja rukouksin. Joka kerta mieltäni lämmittää, kun kuulen jonkun sanovan "olen muistanut sinua". Enää alle viikko, kun lentokone jälleen laskeutuu Suomen puolelle. Tällä kertaa sillä on lupa jäädä, vaikka koko vuodeksi, kuten maahanmuuttoviraston myöntämässä kortissa lukee.
Olette monesti olleet minunkin ajatuksissani. Kuten nyt tänään, siksi päätinkin tulla kurkkaamaan blogia. Onneksi lupa on nyt myönnetty ja saatte olla yhdessä samalla mantereella! Tsemppiä odotukseen!
VastaaPoistaKiitos! :)
PoistaEi puutu ainakaan jännitystä. Eikä hengenhätää kummallakaan. Elämä on täynnä yllätyksiä, rakkaat!
VastaaPoistaRiikka! En tiiä muistatkohan enää mua; oltiin riparilla isosina joskus kaaaaauan sitten. Olisi mukava vaihtaa kuulumisia - samalla seudulla taidetaan asua. Toivottavasti käyt täällä, niin että näät tän kommentin. :D t. Sara
VastaaPoistaMuistan! Ei oo täällä blogissa tullu aikoihin käytyä, yhtäkkiä muistin että tämmönenki on olemassa :D Ois kyllä kiva vaihtaa kuulumisia joskus!
Poista