Olimme jo suunnitelleet, miten Caleb voisi aloittaa työt toivon mukaan heti tultuaan Suomeen, ja pian voisimme ostaa uuden auton, jotta 100 km työmatka olisi turvallisempaa ajaa. Tänään pääsimme vihdoin käymään poliisilaitoksella, jossa saimme tyrmäävän vastauksen: lupa on hylätty! Työnantaja, jonka kanssa työsopimus oli allekirjoitettu, olikin päättänyt peruuttaa lupaamansa työpaikan, viitsimättä sitten ilmoittaa siitä meille millään tavalla. Tämä tuntuu niin epäreilulta ja kohtuuttomalta, että me ollaan odotettu tätä luvan käsittelyä lähes puoli vuotta, ja nyt ollaan taas lähtöpisteessä.
Onneksi sentään poliisilaitoksen virkailijalta löytyi sen verran inhimillisyyttä, että Caleb sai jättää uuden oleskelulupahakemuksen (tällä kertaa perhesiteen perusteella) samalla reissulla, ilman että meidän olisi taas erikseen pitänyt varata aika sinne. Tosin tästäkin hakemuksesta piti taas erikseen maksaa. Tällä kertaa hakemuksen käsittelyajaksi arvoitiin noin 3 kuukautta, ja sinä aikana ei luonnollisestikaan saa tehdä Suomessa töitä. Tosin eipä sitä työpaikkaakaan enää ole. Toisin sanoen tämä tarkoittaa sitä, että Calebin täytyy taas lähteä Arizonaan töihin, koska muuten sitä rahaa ei tule mistään. Alkaa pikkuhiljaa tuntua siltä, että meidän osalta tämä etäsuhde ei tule varmaan koskaan loppumaan.
Vaikka tämä tilanne alkaa jo tuntua toivottomalta, onneksi meillä on laaja tukipiiri, joka jaksaa kannustaa meitä ja kerta toisensa jälkeen vakuuttaa, että kyllä kaikki vielä joskus järjestyy. Kaikella on aikansa. Iloa tähän päivään tuo kirkas auringonpaiste, sekä pieni ihmisenalku, joka kellii mahassa tietämättä mitään tämän maailman vääryyksistä.
 |
| muumimamman voimajuoma |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti