keskiviikko 15. heinäkuuta 2015

Unelmista totta

    Näyttää siltä, että kerta kerralta nämä postaus välit jää pitemmiksi, mutta koitan kuitenkin aina sillon tällöin päivitellä. Tiiän että kuulostaa selittelyltä, mutta viime aikoina on ollut niin kiire että yksinkertasesti en oo kerinny kirjottelemaan. Kuka nyt uskois, että lomalla olis niin kiire että ei kerkeis hetkeksi pysähtymään, mutta totta se on. Monta kertaa on ollu ipadi kädessä ja oon aikonu alkaa kirjottamaan, mutta sitten on muistunu mieleen koneessa oottavat pyykit tai keittiön siivous jne ja lisäksi oon ollu melkeen koko ajan reissussa. Nyt on pitkästä aikaa päivä, jolle ei oo mitään suunnitelmia. Ihanaa! Mutta eiköhän tämä lörpöttely riitä ettette ihan kyllästy!
    Koko loppukevään ja alkukesän tuskastelin pääsykokeiden kanssa, ja vihdoin kesäkuun lopussa kova työ palkittiin: minut hyväksyttiin Oulun yliopistoon luokanopettajaopiskelijaksi! Kaikki muut tuntui olevan ihan vakuuttuneita siitä, että pääsen sisään, mutta minä jännitin loppuun asti ja vielä viime minuuteilla ennen tulosten latautumista pyörittelin mielessä varasuunnitelmia syksylle. Kun vihdoin näin tulokset, teki mieli huutaa koko maailmalle että tästä unelmasta tulee totta, minusta tulee opettaja! Toisaalta tänävuonna meninkin niihin pääsykokeisiin sillä asenteella että minähän pääsen sinne ja näköjään se auttoi. Kiitos myös kaikille kannustamisesta! <3
   Suunnitelmilla on aina tapana muuttua, joten tämä kesä ei sen suhteen ole tehnyt poikkeusta. Kukapa olisi uskonut että koko kesän sataa vettä ja lämpötila pysyttelee tasaisesti alle +15*C! Kesäkuu kului kuin siivillä, välillä mökillä, lapsia hoitamassa, tai milloin missäkin. Kesäkuun viimeinen viikonloppu vietettiin Vaasassa Söderfjärdenin pelloilla ja sieltä oli tarkoitus jatkaa matkaa Tampereen suunnalle, mutta sunnuntaina minulle iski mahatauti ja Calebilta hävisi ääni niin me sitten suunnattiinkin takasin kotiin tervehtymään. Loppuviikosta kumpikin alettiin olla jo suurinpiirtein terveitä, niin me ajeltiin Luopioisiin ja siellä oli kesä!
    Tuntui uskomattomalta miten yhtäkkiä olikin niin lämmintä, että shortsit päälläkin tuntui kuumalta, kun aikaisemmin ei ilman takkiakaan ollut tarennut. Jopa järvivesi oli niin lämmintä, että siellä hurahti puoli päivää ihan huomaamatta! Lauantai aamuna matka jatkui Helsingin kautta päiväristeilylle Tallinnaan. Maissa oli harmiksi vain muutama tunti aikaa, mutta me käytettiin ne tunnit tehokkaasti Tallinnan vanhassa kaupungissa. Me mm. Kiivettiin 60 metriä korkeaan kirkon torniin, käytiin toisessa kirkossa kuuntelemassa urkukonserttia, kierrettiin linnanpihalla ja käytiin markkinoilla sekä eksyttiin keskelle Hare Khrisnaa juhlivaa paraatijoukkoa. Aika hyvin siis kolmeen tuntiin. Seuraava yö ja päivä vietettiin Espoon seuduilla ja illalla ajeltiin takaisin kotiin.
    Maanantaina me kierreltiin Kajaanin "kaupungilla", ja käytiin sitten muutamassa koruliikkeessä katselemassa sormuksia ihan muuten vaan. Sattumalta sitten löytyikin kivat sormukset ja muutaman tunnin päästä me oltiinkin menty kihloihin! <3 Tosin sormukset saatiin vasta parin päivän päästä juuri ennen kun Caleb lähti takasin Amerikkaan. Ikävissäni päätin että minähän en jouluun asti odota että me nähdään seuraavan kerran, vaan ostin lentoliput ja ensi tiistaina suuntaan kohti Arizonaa melkein kuukaudeksi! Sitten onkin vielä viikko aikaa muuttaa uuteen kämppään ennen kuin koulu alkaa :)





2 kommenttia:

  1. Onnea kihlautumisen johdosta! Näitä uutisia on aina mukava lukea:) tsemppiä ikävään, tiedän kokemuksesta miltä tuntuu, kun toinen on meren väärällä puolella. Onnea myös opiskelupaikasta!

    VastaaPoista