tiistai 5. elokuuta 2014

Harakanvarpaita aavikkohiekalla

Pitkään oon jo miettinyt, että ois kiva alkaa kirjottelemaan blogia, mutta koskaan en oo vielä saanu aikaseksi. Nyt kuitenkin tänään tuli mieleen lause, jonka sain eräästä karkkipaperista; make someday today.
Tuo sama karkkipaperi oli pitkään minun puhelimen takakuoressa, mutta nyt sitä puhelinta ei enää ole koska hukkasin sen kolme päivää sitten. Nyt vaan pitäis yrittää keksiä jotakin kirjotettavaa niin että joku jopa saattais jaksaa lukea.

 Matkustaminen on aina ollut minun sydäntä lähellä, tälläkertaa olen Arizonassa jo toista kertaa. Ensimmäistä kertaa olin ulkomailla muistaakseni 5-vuotiaana, kun kävin perheen kanssa Tukholmassa, siltä reissulta muistan vieläkin joitakin hetkiä hyvin elävästi. Sen jälkeen olen  käynyt perheen kanssa Unkarissa, Itävallassa, Sloveniassa, Kroatiassa, Virossa, Norjassa, Espanjassa ja Teneriffalla, orkesterimatkoilla Virossa ja Ruotsissa, Saksassa ja Ranskassa, kuoromatkalla Unkarissa, luokkaretkellä Siciliassa, lomamatkalla Mexicossa, au pairina Yhdysvalloissa sekä henkilökohtaisena avustajana Kanarian saarilla.
 Eri maita on siis kertynyt Suomen lisäksi yhteensä 13 + lisäksi vaihdot eri maitten lentokentillä. Seuraavaksi haluaisin päästä käymään Lontoossa sekä Italiassa Toscanassa. Haaveilen myös, että vielä jonakin päivänä pääsisin Uuteen Seelantiin tai Australiaan.
 Ensimmäistä kertaa Amerikkaan tullessa ei tarvinnut miettiä kauan ennenkuin ostin lentoliput, ja niin pieni tyttö lähti yksinään keskelle suurta maailmaa. En edes tiennyt Phoenixin olevan keskellä aavikkoa, joten yllätyin melkolailla saapuessani keskelle hiekkaa ja kaktuksia. Toisella kertaa tänne tullessa tiesin jo mitä odottaa, mutta silti kuumuus yllätti, +50 c asteen helteitä on vaikea kuvitella ennenkuin sen todella kokee!

Vaikka monet ihmettelevät, miksi tuhlaan niin paljon rahaa matkustamiseen ja lentolippuihin, en silti kadu yhtäkään tekemääni reissua ja tyhjentyvää tiliä, koska ne kokemukset mitä näiltä matkoilta on kertyneet, on arvokkaampia kuin mikään raha, ja jos on mahdollista nähdä maailmaa ja nauttia elämää, niin tiedän että sen paremmin en rahojani voisi käyttää! :)

                                     

5 kommenttia:

  1. Voi että Riikka! Nyt sulla on tekemistä tylsille kotipäiville:) kerroppa vähä mitä teette siel ni voi elää tän kautta mukana :p

    VastaaPoista
  2. niimpä, aattelin et pitää ees jotaki tekemistä keksiä sille ajalle ku kaikki muut on töissä tai koulussa :D

    VastaaPoista
  3. Riikka oot keksiny loistavaa tekemistä! ;) puss :* Kerro terkkuja sinne ja käväseppä munki blogissa!
    www.indiedays.fi/ext/dooittoday

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja hei, meillä on aika samantapaset nimet blogeilla, hauskaa :D

      Poista
    2. haha, niimpä näkyy, melkee samaa tarkottaa kummatki nimet :D kerron terkkuja ja terkkuja sinnekki takas!

      Poista