Kuuran kukkia

    Maanantaina havahduin siihen, miten pitkällä syksy jo on, kun auton ikkunat oli aamulla ensimmäistä kertaa jäässä! Toisaalta, nyt ollaan jo hyvästi lokakuun puolella, mutta jotenkin sitä ei

ole vielä edes ole kerinnyt tajuamaan että kesä on ohi, vastahan se alkoi!

Viime kirjoituskerrasta on taas hurahtanut useampi kuukausi, ja siinä ajassa onkin kerennyt tapahtua vaikka mitä! Olin kuukauden Arizonassa kesän lopussa ja reissu meni kaikin puolin hyvin, mitä nyt yhtä sairaalareissua lukuunottamatta, tosin minä en ollut potilaana. Suomeen tultua oli viikko aikaa ennen koulun alkua, ja se viikko menikin muuttaessa ja uutta kotia järjestellessä :)
   Elokuun puolivälissä tämä koulu sitten alkoi, eka viikko meni leikkiessä mutta sitten se arki alkoikin rytinällä. Nyt on jo ensimmäinen tentti takana (tosin se kyllä meni uusintaan..) ja ensimmäiset kurssit alkaa olla loppusuoralla. Kyllä silti tuntuu että syysloma ei tule yhtään liian aikaisin. Sen voimalla jaksaa vielä tämän ja seuraavan viikon että sitten voi lomalla edes vähän huokaista helpotuksesta. Tosin pahasti näyttää siltä, että osa kouluhommista jää väistämättä syyslomalle.
   Tuntuu, että aika juoksee niin nopeasti että minä en pysy perässä. Jouluunkaan ei ole enää kuin pari kuukautta, minkä huomasi kauppoihin ilmestyneistä joulukoristeista ja torttutaikinasta. Eihän niitä glögipurkkeja ja torttuhilloja voinut ohittaa, ja niin me sitten siskon kanssa leivottiin torttuja ja vietettiin pikkujouluja. Viimeviikonloppuna me eksyttiin Ruotsin puolelle ja käytiin Ikealla ostoksilla, ihan kuin ei muuten jo kaikki kaapit olisi täynnä!
   Vaikka kesän loppuminen ja lintujen lähtö on aina jotenkin haikeaa, olen silti kiitollinen siitä että tämä syksy on ollut melko lämmin ja aurinkoinen, eikä ainakaan toistaiseksi täällä ole näkynyt lunta.Syksyssä on myös omat hyvät puolensa, on ihana tunnelmoida illalla kynttilän valossa, tai pukea villapaita päälle ja taistella hiipivää kylmyyttä vastaan. Ehkä tästäkin talvesta selvitään, vuodenaikojen vaihtelussa on kuitenkin oma viehätyksensä.

"Rampana seison rannalla, katselen meren kuohuja,
syksy on tullut ja muuttosää, lintuparvea yhdistää.
Yhteinen matka merten taa, kohti suvea kukkivaa.
Minäkin parvessa lintujen, lauloin kesäni lyhyen,
minäkin yhteisin sydämin, metsää ja taivasta rakastin,
toivossa että kerran saan, vaihtaa lauluni parempaan.
Niin nyt keskellä muuttosään, nousen matkalle lähtemään,
 vaikka on rampa siipi ja suu, sydän lähdöstä riemastuu."

          -Niilo Rauhala-


                                   

                                             

                                             

Unelmista totta

    Näyttää siltä, että kerta kerralta nämä postaus välit jää pitemmiksi, mutta koitan kuitenkin aina sillon tällöin päivitellä. Tiiän että kuulostaa selittelyltä, mutta viime aikoina on ollut niin kiire että yksinkertasesti en oo kerinny kirjottelemaan. Kuka nyt uskois, että lomalla olis niin kiire että ei kerkeis hetkeksi pysähtymään, mutta totta se on. Monta kertaa on ollu ipadi kädessä ja oon aikonu alkaa kirjottamaan, mutta sitten on muistunu mieleen koneessa oottavat pyykit tai keittiön siivous jne ja lisäksi oon ollu melkeen koko ajan reissussa. Nyt on pitkästä aikaa päivä, jolle ei oo mitään suunnitelmia. Ihanaa! Mutta eiköhän tämä lörpöttely riitä ettette ihan kyllästy!
    Koko loppukevään ja alkukesän tuskastelin pääsykokeiden kanssa, ja vihdoin kesäkuun lopussa kova työ palkittiin: minut hyväksyttiin Oulun yliopistoon luokanopettajaopiskelijaksi! Kaikki muut tuntui olevan ihan vakuuttuneita siitä, että pääsen sisään, mutta minä jännitin loppuun asti ja vielä viime minuuteilla ennen tulosten latautumista pyörittelin mielessä varasuunnitelmia syksylle. Kun vihdoin näin tulokset, teki mieli huutaa koko maailmalle että tästä unelmasta tulee totta, minusta tulee opettaja! Toisaalta tänävuonna meninkin niihin pääsykokeisiin sillä asenteella että minähän pääsen sinne ja näköjään se auttoi. Kiitos myös kaikille kannustamisesta! <3
   Suunnitelmilla on aina tapana muuttua, joten tämä kesä ei sen suhteen ole tehnyt poikkeusta. Kukapa olisi uskonut että koko kesän sataa vettä ja lämpötila pysyttelee tasaisesti alle +15*C! Kesäkuu kului kuin siivillä, välillä mökillä, lapsia hoitamassa, tai milloin missäkin. Kesäkuun viimeinen viikonloppu vietettiin Vaasassa Söderfjärdenin pelloilla ja sieltä oli tarkoitus jatkaa matkaa Tampereen suunnalle, mutta sunnuntaina minulle iski mahatauti ja Calebilta hävisi ääni niin me sitten suunnattiinkin takasin kotiin tervehtymään. Loppuviikosta kumpikin alettiin olla jo suurinpiirtein terveitä, niin me ajeltiin Luopioisiin ja siellä oli kesä!
    Tuntui uskomattomalta miten yhtäkkiä olikin niin lämmintä, että shortsit päälläkin tuntui kuumalta, kun aikaisemmin ei ilman takkiakaan ollut tarennut. Jopa järvivesi oli niin lämmintä, että siellä hurahti puoli päivää ihan huomaamatta! Lauantai aamuna matka jatkui Helsingin kautta päiväristeilylle Tallinnaan. Maissa oli harmiksi vain muutama tunti aikaa, mutta me käytettiin ne tunnit tehokkaasti Tallinnan vanhassa kaupungissa. Me mm. Kiivettiin 60 metriä korkeaan kirkon torniin, käytiin toisessa kirkossa kuuntelemassa urkukonserttia, kierrettiin linnanpihalla ja käytiin markkinoilla sekä eksyttiin keskelle Hare Khrisnaa juhlivaa paraatijoukkoa. Aika hyvin siis kolmeen tuntiin. Seuraava yö ja päivä vietettiin Espoon seuduilla ja illalla ajeltiin takaisin kotiin.
    Maanantaina me kierreltiin Kajaanin "kaupungilla", ja käytiin sitten muutamassa koruliikkeessä katselemassa sormuksia ihan muuten vaan. Sattumalta sitten löytyikin kivat sormukset ja muutaman tunnin päästä me oltiinkin menty kihloihin! <3 Tosin sormukset saatiin vasta parin päivän päästä juuri ennen kun Caleb lähti takasin Amerikkaan. Ikävissäni päätin että minähän en jouluun asti odota että me nähdään seuraavan kerran, vaan ostin lentoliput ja ensi tiistaina suuntaan kohti Arizonaa melkein kuukaudeksi! Sitten onkin vielä viikko aikaa muuttaa uuteen kämppään ennen kuin koulu alkaa :)

Kevättä rinnassa ja muurahaisia varpailla

   Reilu viikko sitten lauantaina kuulin äänen, jota olin jo pitkään odottanut kuulevani.
Ääntä kohti katsoessani näin kaksi upeaa valkopukuista kevään tuojaa; joutsenia! Minusta tuntuu, että kesä loppuu joutsenten lähtöön, ja kevät alkaa siitä kun ensimmäiset joutsenet näkyy. Perjantaina kävin linnanraunioilla lenkillä, ja siellä joutsenia oli kokonainen parvi, 17 niitä taisi olla yhteensä sillä hetkellä. Vihdoinkin voin huokaista helpotuksesta ja todeta että taas siitä talvesta vaan selvittiin, vaikka välillä tuntui että eikö tämä pimeys ikinä lopu.
    Viikonloppuna näin ensimmäistä kertaa tälle vuodelle muurahaisia, itikan, kärpäsen ja koppakuoriaisen. Vielä ne jaksoi ilahduttaa, mutta muutaman kuukauden päästä ne on taas yhtä raivostuttavia kuin ne kesällä yleensäkin on. Vihdoinkin uskaltauduin kuoriutumaan toppatakistani, ja lämpömittarin näyttäessä +25*C sukatkin saivat lähtä ja paljaat varpaat pääsivät tekemään tuttavuutta vasta sulaneen asfaltin kanssa, ja minä nautin täysin siemauksin siitä valosta ja lämmöstä! Jopa opiskelumotivaatiota alkoi kummasti löytymään kun raahasin tuolin suoraan auringonpaisteeseen, ja loppupäivästä olin erittäin ylpeä aikaansaannoksestani, toivottavasti se ei jää siihen yhteen ainoaan kertaan :D
   Välillä tuntuu, että voi, kun voisin pysähtyä ajassa juuri tähän, tai palata takaisin menneisyyteen ihaniin hetkiin. Onneksi jokaisessa päivässä on aina jotain uutta ja ihanaa, pienetkin asiat voi pelastaa koko päivän. Tänään aamulla tuntui että ei millään olisi jaksanut herätä, kun edellisenä iltana ei uni tahtonut tulla ja yö jäi liian lyhyeksi. Istuin työpaikalla unisena kun eräs pieni tyttö kiipesi syliin, otti kaulasta kiinni, antoi pusun poskelle ja sanoi "lakas liikka". Kaksi pientä sanaa, mutta niin vilpittömästi lausuttuja ja huonotuulisuuteni oli tiessään. Päivän mittaan nuo sanat ovat palanneet mieleeni ja joka kerta se nostaa hymyn huulille. ☺️😍

   

Tänään jätän taakseni talven

      Nostan katseeni kohti kesää

        Avaan talven aikana rypistyneet siipeni

           Ja annan sydämeni lentää

                 Kohti suuria unelmia

                                -R.K-

Valinnan paikalla

   Elämä on täynnä valintoja.
Joskus vaan tuntuu, että niitä valinnan mahdollisuuksia on niin paljon, että niistä muotoutuu hämähäkin seitti tai viidakko, joka on täynnä eksyttäviä polkuja ja vaanivia petoja. Jotkut valinnat tuntuvat repivän minua kahteen tai useampaankin suuntaan. Järki sanoo toista ja sydän toista, ja sisällä velloo ristiriitojen aallokko, kun taas samalla epätietoisuus tuntuu puristavan ulkopuolelta kasaan. Miten yksi asia voikin samalla aikaa tuntua niin oikealta mutta myös väärältä?
   Tällä hetkellä eniten mietityttää kouluvalinta ja tuleva ammatti. Olen jo monta kertaa miettinyt kaiken valmiiksi, mutta viimehetkellä ne pienet ilkeät saapuvat esille jostain mielen pohjalta ja sotkevat kaikki hyvät suunnitelmani. Jos teen näin ja sen jälkeen niin, mitä sen jälkeen tapahtuu? Toivoisin että joku tulisi ja kertoisi, mitä minun täytyy tehdä seuraavaksi, mikä on seuraava siirto elämäni pelilaudalla ja mitä elämässäni tulee tapahtumaan. Tai että näkisin edes pienen vilauksen tulevaisuuteeni. Mutta todennäköisesti tekisin kuitenkin kaiken eritavalla, omalla tyylilläni.
   Onneksi kuitenkin niin monet muutkin on samassa tilanteessa, miettimässä seuraavia siirtojansa ja taistelemassa kohtaloaan vastaan. Loppujen lopuksi kaikki kuitenkin järjestyy jollakin tavalla, tekipä sitten niin tai näin. Ja miksi murehtisin kymmenen vuoden päässä olevasta elämästäni, kun en tiedä edes huomisesta, sillä huomennakinhan voi tapahtua jotakin mikä vaikuttaa loppuelämääni. Mistäpä sen tietää.

                             Lapsen tie on aamun tie, aurinko loistaa sen yllä
                             Minne se kulkee, minne se vie, outo se vielä on kyllä.
                             Kukkien valkoiset tähdet, hauraan siniset kellot
                             Laihoa tuoksuvat pellot kysyvät: minne lähdet?    
                             Lähden matkalle vaikka en tiestäni mitään tiedä
                             Kuljen rinnalla enkelten, joilta ei valoa viedä
                             Vaikka en tunnekaan matkaa, keväästä riennän kesään
                             Niin kuin lintunen pesään lentää ja lentoaan jatkaa.
                                                -Niilo Rauhala-

Blondi liikenteessä

   Laiskaakin laiskempi kirjoittaja. Edellisestä postauksesta on taas hurahtanu pari kuukautta, en vaan oo saanu kirjotettua mitään ku tuntuu ettei oo aikaa eikä mun elämässä oo tapahtunu mitää nii jännää mistä jaksais kirjottaa. Vaikka oikeestihan joka päivä tapahtuu jotakin kirjottamisen arvosta. Lisäksi oon alkanu käymään kuntosalilla niin sekin vie aikaa. Nyt kuitenki tuntu että on taas aika kirjoittaa elonmerkkejä.
   Viime viikolla menin intersportiin ja aattelin et ostan uudet kengät kuntosalille. Myyjä esitteli minulle monia siihen tarkoitukseen sopivia kenkiä, ja lopulta löysin itselleni mieluisat. Kävelin kenkälaatikko kädessä kohti alakertaa ja kassaa, mutta viime hetkellä pihiys iski ja työnsin kengät takaisin johonkin hyllyyn. Tänään kuitenkin aloin katumaan sitä etten ostanut niitä kenkiä, ja ajattelin että ostan ne sittenkin. Menin samaan liikkeeseen ja kuvittelin että ei se sama myyjä taas voisi olla töissä, eikä se edes muista minua, onhan minulla nyt eri vaatteetkin päällä.. Kävelen kenkähyllylle, ja eiköhän vain se myyjä tule vastaan kysyen samalla, että olihan ne viimeviikolla ostetut kengät hyvät. Vakuuttelen että hyvät kengät oli ja vähin äänin poistun liikkeestä. En siis vieläkään omista uusia kenkiä.
   Sen jälkeen peruutin parkkipaikalta pois ja yritin lähtä liikkeelle, mutta autopa sammuikin siihen paikkaan. Käynnistin autoni uudelleen, mutta taas se hetken päästä sammui. Sama toistui useita kertoja, ja sillä aikaa taakse oli tullut jo kaksi autoa odottamaan että lähtisin liikkeelle. Aloin jo kuvitella että nytkö se auto sitten hajosi ja paniikissa mietin että mitä oikein teen. Tarkistin että käsijarrukaan ei ole päällä, joten vika on jossakin muualla. Olin jo lähdössä kysymään apua ohikulkevalta mieheltä, mutta viimehetkellä tajusin 3.vaihteen olevan päällä. Häpeillen vaihdoin vaihteen ykköselle ja kaasuttelin tieheni. Onneksi en kerinnyt mennä kysymään apua, oisin kuollut häpeästä :D
Ps. Yhtenä päivänä vein äitin mun autolla jonnekin, ja se huomas takapenkillä lojuvat varvassandaalit. Äiti ihmetteli kovasti että miten näin viluisella ihmisellä voi olla varvassandaalit autossa keskellä talvea. Vastasin että siellä ne odottelee kesää.
  Hyvää maaliskuuta ja ihania kevätpäiviä kaikille! 😊💖

Laidasta laitaan - paluu arkeen

Kolmeviikkoinen joululomareissu alkaa olla lopussa. Istun Helsinki-Vantaan lentokentällä katsellen ikkunasta lumisadetta, ja samalla yritän tajuta että täällä sitä taas ollaan, Suomessa. Kaktukset vaihtui mäntyihin, englanti suomeksi, small talk vaivaantuneeksi hiljaisuudeksi. Kelloakin piti siirtää 9-tuntia eteenpäin ja kaikki on vinksin vonksin.

Niinkuin aina, reissuihin kuuluu yllättäviä käänteitä, jotka ei aina ole sieltä parhaimmasta päästä. Silti en vaihtaisi päivääkään. Mutkia matkaan aiheutti muunmuassa huoli läheisen katoamisesta, sain kasvoihin jostakin polttavan allergisen reaktion, lämpimien helle kelien sijasta lämpötila pysytteli lähempänä nollaa, välillä pakkasenkin puolella ja uuden vuoden aattona satoi lunta, mitä ei ihan heti odottaisi Arizonassa tapahtuvan. Lisäksi sain niin rajun mahataudin että jouduin sairaalaan tiputukseen. Mutta onneksi loppu hyvin, kaikki hyvin ja aurinkokin alkoi paistamaan, ja niin pääsin nauttimaan jopa +28*c asteesta muutaman päivän ajan. 

Tuntui oudolta olla ensimmäinen joulu poissa kotoa. Suomalainen joulu päihittää amerikkalaisen joulun 100-0. Oikeastaan joulu ei edes tuntunut joululta kun kaikki oli niin kiireisiä, eikä minulle perinteisestä ja rauhallisesta joulusta ollut tietoakaan. Jouluaattona paistoi aurinko, me käytiin Starbucksissa kahvilla ja shoppailemassa ja ruuaksi syötiin patonkeja. Joulukirkko oli iltapäivällä ja illalla avattiin lahjat. Joulupäivän aamuna oli joulusukkiin tullut vielä vähän lisää lahjoja, sitten me käytiin sukulaisperheen luona aamupalalla ja jouluruuaksi syötiin kalkkunaa. Seuraavana päivänä joulu oli ohi, ei enää joululauluja eikä joulukoristeita, toisinkuin Suomessa jossa joulua juhlitaan loppiaiseen saakka. 

Etukäteen jännitti, että minkähänlainen reissu sitä taas on edessä ja miltä tuntuu nähdä se toinen puolisko niin pitkän ajan jälkeen. Koko matkasta jäi ihanat muistot ja se Toinen oli kaikkine vikoneen ja virheineen yhtä rakas kuin ennenkin, nyt jopa vielä rakkaampi ja tärkeämpi. Vaikka pitkän välimatkan suhde ei ole mikään helpoin vaihtoehto, siinä on kuitenkin omat hyvät puolensa. Se antaa paljon aikaa ja tilaa ajatuksille. Seuraavaan näkemiseen on niin pitkä aika että kauhistuttaa, mutta hyvästellessä totesimme että tästä on hyvä jatkaa luottavaisesti eteenpäin; mitä ikinä tapahtuukaan, kaikki menee niinkuin se on tarkoitettu.