Ennen talvea päätin asennoitua niin, että tänä talvena en inhoa talvea. Kuitenkin jostakin syystä joka vuosi se tulee vastaan, että ei tämä talvi oo minua varten. Onneksi nyt silti ollaan jo voiton puolella, kun pimeimmät kuukaudet on selätetty, ja tänään kuulin pitkästä aikaa talitinttien laulua! Lähes koko tämän tammikuun pakkasherra paukutteli armottomia pakkasia, ja tuntui että eikö tämä kylmyys lakkaa ikinä kun mittari pysytteli kolmatta viikkoa -30*C lähettyvillä. Pahimpien pakkasten aikaan aloin siivoamaan vaatekaappia, ja kaapin perällä käyttämättömänä olevat kesävaatteet ei helpottanu yhtään minun kesän kaipuuta, päin vastoin, teki mieli vetää shortsit jalkaan ja uhmata talvea. Sen sijaan päädyin kääriytymään paksuun huopaan ja join teetä litratolkulla siinä toivossa että kyllä se kesä sieltä vielä joskus tulee... Perjantaina kuitenkin yllätyin ulos mennessä, kun yhtäkkiä ilma olikin leuto ja tuntui niin lämpimältä, kun pakkasta ei ollutkaan enää kuin -5 astetta!
Olin päättänyt, että tänävuonna pysyttelen koko talven Suomessa, kun opiskelijabudjetilla ei hirveesti matkustella. Tulevat häätkään ei tee rahatilannetta yhtään sen helpommaksi, mutta eihän tätä ikävää ja kylmyyttä kestä kukaan! Jotenkin sitten vahingossa törmäsin matkatarjouksiin, joitten hinnat näytti poikkeuksellisen matalilta, ja kiusaus kasvoi entisestään. Lopulta Caleb lupautui maksamaan mun lentoliput, ja kun löysin meno-paluu liput jotka maksoi vähemmän kun yleensä yhdensuuntainen lippu, niin eihän sitä tilaisuutta voinut jättää käyttämättä! Maaliskuussa saan pakata laukkuni ja lähtä nauttimaan Arizonan auringon paisteesta melkein kahdeksi viikoksi!
Maailmaan, mä avaraan,
jos mennä voisin vaeltamaan
ja voisin nähdä kaiken sen,
myös paikankin niin lämpöisen.
Mikä ohjaa kohtaloa?
Mikä on ollut ainiaan?
Maailmaan, niin avaraan
jos mennä voisin vaeltamaan
ja voisin nähdä kaiken sen,
mi viepi ihmisen onnehen.
Kaihoten nyt katselen,
kun lentää tuolla lintu pienoinen,
se nousta korkealle saa
ja näkee kauniin, kauniin maan.
Täällä nurmet, metsät vihannoi,
puut vetten pintaan heijastua voi.
Miksi jäisin ikävään,
kun lintu siivin lähtee lentämään?
Mä lapsi maanhan olen vain
ja täällä tehtäväni sain.
Vaikka joskus vaeltaa
mä voisin kauas merienkin taa.
En omaa maata unhoittaa
mä silti tahdo milloinkaan.
Minne vaiheissani joudunkin,
taas mieli tänne palaa takaisin.
Niin kuin muuttolinnun tie,
ain elon polku varmaan kotiin vie,
ja mielen lämmön suuren saa
tää kaunis, armas synnyinmaa.
(Erland Sundqvist & Hilkka Norkamo)
